Net Entertainment, eli lyhyemmin NetEnt, on Ruotsalainen vuonna 1996 perustettu peliyhtiö, joka on suosituimman pelinvalmistajan tittelinsä ansainnut. Se on monella saralla toiminut edelläkävijänä alalla. Net Entertainment, joka ensimmäisenä alkoi tuottaa Java-alustalla pyörivää casino ohjelmistoa näyttää tänäkin päivänä esimerkkiä siitä, miten erotutaan joukosta. Yhtiön tunnettavuus rakentuu sen ympärille, mitä se haluaa tuoda tekemisissään ehdottomasti ilmi: rajojen rikkomisen. NetEnt on listattu Tukholman pörssiin ja sittemmin myös Nasdaq Omx:ään. Sen päämaja toimii Tukholmassa ja muut toimistot sijaitsevat Göteborgissa, Maltalla, Kievissä, Gibraltarilla sekä USA:ssa. NetEnt on kahminut palkintoja ahkeroidessaan pelialalla ja viimeisimmät palkinnot ovat viime vuodelta: Vuoden mobiilituottaja, Innovaattori mobiilissa sekä vuoden pelintuottaja 2015.
Kirjava kattaus laadukkaita pelejä
Pelejä NetEntillä on tällä hetkellä olemassa mukavat yli 200, mutta lukumäärä kasvaa jatkuvasti. Esimerkiksi viime vuoden puolella NetEnt antoi kuulua itsestään 1-2 kuukauden välein uuden pelijulkaisun muodossa. Sen lisäksi että NetEnt valmistaa videoslotteja, kuuluvat valikoimaan myös pöytäpelit ja videopokerit sekä muut erikoispelit, kuten raaputusarvat. NetEnt tunnetaan grafiikoiltaan upeista ja toiminnoiltaan monipuolisista ja erottuvista videokolikkopeleistä, joiden teemana on nykyvuosina usein ollut myös elokuva tai musiikkiyhtye. Historian kirjoihin itsensä usein kirjoittaneet ja ehkä hyvinkin mieleenpainuvimmat slotit ovat NetEntin tunnetuimmat progressiivisesti kasvavat jättipottipelit: Mega Fortune sekä sittemmin ilmestynyt seuraaja mainitulle; Mega Fortune Dreams. Molemmista on saatu mahtipontisia voittoja vuosien saatossa. Peleissä on voitettavana kolme erikokoista jättipottia: Mega, Major sekä Rapid. Näistä kaksi pienempää (Major ja Rapid) ovat aina jokaisen nettikasinon omia potteja. Sen sijaan kaikki nettikasinot jakavat yhdessä viimeisen ja suurimman potin eli Mega-jättipotin. Jokainen panostus millä tahansa nettikasinolla peliin kasvattaa kokonaisvaltaisesti Mega-jättipottia siihen asti, kunnes joku sen nappaa itselleen. Mainittakoon ehdottomasti historian havinaa kuiskiva Gonzo’s Quest, jossa etsitään kulta-aarteita konkistadori Gonzalo Pizarron johdolla jossain 1500-luvun tuoksinassa. Gonzo’s Quest oli NetEntin ensimmäinen Avalanche-toimintoa hyödyntävä peli, joka pomppasi ilmestyttyään suosikkien kärkeen. Peliruutu näyttää tyypilliseltä kolmen rivin ja viiden rullan videokolikkopelillä, mutta toimii Avalanche- toiminnolla. Rullat eivät pyöri kierroksen aikana, vaan vyöryvät kierroksen aikana paikalleen. Voittavalle linjalle arvotaan uudet symbolit, mikä mahdollistaa ketjureaktion, jossa voi voittaa aina viiteen peräkkäiseen kertaan asti. Itse Gonzo käyskentelee välillä peliruudussa hyppelehtien, kommentoiden ja huipennellen voittoja, mikä tuo hilpeän yksityiskohdan peliin.
Kokeilemaan selaimessa tai mobiilisti
NetEnt on sellaisessa suosiossa, että on hieman hankalaa löytääkään kasinoa, jossa ei sen pelejä olisi saatavilla. Vuonna 2012 NetEnt toi pelaajille mahdollisuuden pelata pelejään älylaitteissa. Nettikasinoilla nimeä NetEnt Touch kantava mobiiliversio on iso juttu tänä päivänä, sillä monet haluavat kokea kasinopelit myös muutoin kuin istuskelemalla pöytäkoneen ääressä. Huolimatta alustasta on NetEnt se, joka kannattaa pitää erityisesti mielessä.