Keno

Image result for kenoRahapeli keno kuuluu monen suomalaisen arki-iltaan. Pelissä tarkoituksena on arvata koneen arpomat numerot oikein. Tätä tehdään myös kasinoilla live-tilanteessa. Täysin tuuriin ja arvaamiseen perustuva peli sai alkunsa Kiinasta 1800-luvun puolivälin tienoilla, vaikka nimellä onkin ranskalainen tai latinalainen alkuperä. Tuolloin peliä käytettiin Kiinan muurin rakentamiseen liittyvien kulujen kattamiseen sekä armeijan varustamiseen eikä se ollut vielä virallisesti uhkapeli. Macaossa Kenon arvontatuloksia lähetettiin kyyhkysten avulla pienempiin kaupunkeihin. Peliä kutsuttiinkin valkoisen kyyhkyn peliksi. Kun kiinalaiset sitten lähtivät muuttamaan länteen, levittivät he pelin mukanaan. Länsimaissa Keno oli 1800-luvun lopulla suosituin Houstonissa, Teksasissa. Kun uhkapelaaminen vuonna 1930 laillistettiin Las Vegasissa, räjähti kenon suosio. Suomeen peli saapui vasta vuonna 2002, mutta se saavutti nopeasti suuren suosion kansan keskuudessa.

Säännöt

Kenossa arvotaan 20 numeroa ja pelaaja voi itse määritellä montako noista numeroista yrittää arvata oikein. Valittava on 70–80 numeron joukosta, mikä tekee arvaamisesta haasteellista. Suomalaisille tutuin kenon muoto on 2-10 numeron keno, jossa siis arvataan 2-10 numeroa pelaajan valinnan mukaan. Netissä tarjolla on tämän lisäksi myös 1-15 numeron kenoa, jossa pyritään vastaavasti taas arvaamaan 1-15 numeroa. Tietenkin, mitä enemmän numeroita veikkaa sitä suuremman summan voi voittaa. Toki, mitä enemmän yrittää numeroita oikein saada, sitä suurempi on myös mahdollisuus, ettei voita mitään. Maailmassa ei ole vielä ainuttakaan henkilöä, joka olisi saanut kaikki kaksikymmentä numeroa oikein. Sen lisäksi, että pelaajan on määriteltävä oikein saatavien numeroiden määrä, hänen on myös määriteltävä panos eli kenotaso, millä pelataan. Mitä suurempi panos, sitä suurempi kerroin mahdollisilla oikein saaduilla numeroilla on saavutettavissa. Eli suurempi panos on yhtä kuin suuremmat voitot. Muita sääntöjä pelissä ei sinänsä ole, kysymys on eniten siitä, osuvatko numerot oikein kohdilleen johon tarvitsee vain aimo kasan onnea.

Arvontakoneet

Nykyaikaisessa kenossa on neljä erilaista mahdollisuutta numeroiden arpomiseen. Suomalaisille televisiosta on tuttu yksi niistä, kone, joka ilmanpaineen voimalla pyörittää palloja ja arpoo numerot. Tämä onkin yksi yleisimmistä arpomiskeinoista. Toinen mahdollisuus on kone, joka lähettää numeroidut pallot tietokoneelle, joka lukee sitten tulokset. Kolmantena on kone, joka arpoo satunnaisia numeroita. Tämän on oltava peliviranomaisten hyväksymä laite huijauksen mahdollisuuden poistamiseksi. Elokuvista tuttu on neljäs mahdollisuus, joka muistuttaa enemmän bingoa. Pallot laitetaan metallihäkkiin jota pyörittämällä valittu henkilö numerot arpoo. Arvontakoneiden olomuodot kuvaavat hyvin pelin täyttä onnen ja sattumanvaraisuuden luonnetta. Pelaaja ei pysty omalla käytöksellään vaikuttamaan kuin pelattuihin summiin ja itse valittuihin numeroihin. Kaikki muu on täyttä sattumaa.

Keno nykyaikana

kenoNykyaikana keno on suosittu niin online-pelaajien kuin live-pelaajien keskuudessakin. Houkutus perustuu mahdollisuuteen voittaa tähtitieteellisiä summia suhteellisen pienellä riskillä. Suomessa keno on syönyt Eurojackpotin rinnalla tavallisen loton suosiota. Tämä johtuu jo siitäkin, että keno arvonta suoritetaan päivittäin, kun esimerkiksi lottonumerot arvotaan vain kerran viikossa. Suosiota lisää pelin helppous; sääntöjä ei tarvitse opetella sen kummemmin, vaan kuka tahansa voi laittaa pienen summan ja kokeilla eri veikkaustasoja. Koska kysymys on onnesta, on aloittelevalla pelaajalla yhtä suuret mahdollisuudet jättipottiin kuin jo vuosia samaa peliä pelanneella. Netissä pelattaessa pelaajalla on mahdollisuus pelata useampia kertoja päivässä sekä käyttää suurempia panoksia kuin esimerkiksi Veikkauksen kenossa, jossa arvonta on kerran päivässä ja maksimipanos 10 euroa. Netistä löytyy myös erilaisia variaatioita kyseisestä pelistä ja näin mielenkiintoisempia mahdollisuuksia voittoihin liittyen. Netissä pelatessa pelaajalle avautuu myös mahdollisuus useisiin kenon bonuspeleihin ja progressiivisiin jackpotteihin, jotka voivat myöskin nostaa voittoja huikeisiin summiin.