Lotto on pitkään ollut suomalaisten suosikkipeli ja vapautuvien markkinoiden sekä internetin yleistymisen myötä ovat erilaiset nettilotot alkaneet saavuttaa suurempaa suosiota. Koska lotossa tietenkin aina haaveillaan päävoiton perään, ovat netin kautta pelattavat pelit iskemässä läpi jo pelkästään mahtavien pottiensa ansiosta. Valittavana on todella paljon erilaisia lottoja, ja voittojakin jaetaan laidasta laitaan. Suurimmat kasvavat satoihin miljooniin euroihin pelaajakunnan kattaessa esimerkiksi koko Euroopan. Koska kyseessä on silkkaan sattumaan perustuva lotto, on kaikilla aina yhtä suuri mahdollisuus voittaa mahtava jättipotti. Lottopelejä pääsee helposti pelaamaan monen nettikasinon kautta, mutta suurin osa lottosivuista on erikseen lottoon ja sen kaltaisiin arvointoihin keskittyneitä. Pelien kansainvälistyessä on tarjonnasta valitseminen täysin asiakkaan mieltymyksestä kiinni, ja mieluisan sivuston tutkimiseen kannattaa käyttää hetki.
Pelaaminen
Pelaaminen on helppoa ja vaati vain yksinkertaisesti rekisteröitymisen sekä nopean talletuksen, joka hoituu esimerkiksi nettipankin kautta. Loton pelaaminen netin kautta on myös mukavaa vaihtelua kasinopeleille, sekä antaa erilaisen pelielämyksen ja jännityksen. Loton pelaaminen onnistuu helposti täyttämällä ja hyväksymällä kuponki netistä käsin, jolloin olet mukana yleensä seuraavassa arvonnassa. Kannattaa valita haluttu sivusto huolella, sillä asiakaskunnasta riippuen pelejä saattaa olla pelaamassa miljoonia pelaajia. Tunnetuin suurista lottopeleistä on EuroMillions, johon saa ostettua lippuja sekä internetistä että peruskioskeista käsin. Pienillä panoksilla voit päästä kiinni isoihin voittoihin. Lottoa on tarjolla kaikella hintahaitarilla.
Bonukset
Ulkomaisilla pelintarjoajilla on kuitenkin taskuissaan valttikorttina erilaiset bonukset, joita suomalaiset lottomyyjät eivät voi lainsäädännöllisistä syistä tarjota. Tämä tarkoittaa sitä, että pienellä talletuksella voi päälle saada bonuksia (ilmaiskierroksia, ilmaista pelirahaa, jne.) pelaamiseen. Bonukset eivät välttämättä ole ainoastaan lottopeleihin, vaan niillä voi myös pelata esimerkiksi jackpot-kolikkopelejä tai raaputusarpoja.
Erilaiset lottopelit
Yleensä lottotarjonta on erillään muusta kasinopelitarjonnasta, ja suurin osa internetin lottopeleistä on tarjolla yhtiöissä, jotka ovat keskittyneet ainoastaan erilaisten lottopelien laajempaan tarjontaan. Pääset helposti esimerkiksi osallistumaan amerikkalaiseen PowerBall tai koko Etelä-Amerikan kattavaan El Niño-peliin, jossa jaossa on jopa satoja miljoonia. Loton pelaaminen netissä on helppo tapa tutustua eri maiden pelitarjontaan ja erilaisiin lottopeleihin. Kaikki pelit eivät nimittäin ole suinkaan meille tuttuja seitsemän numeron pelejä. Voittojen kotiuttamisen mahdollisuus ja niiden verotus kannattaa tosin selvittää etukäteen. Pelin sekä pelintarjoajan valinta on vapaata, sillä pelien suosion kasvaessa yhä useampia yhtiöitä on ulottanut tarjontansa kansainväliselle yleisölle. Mieleistä peliä ja peliyhtiötä valittaessa kannattaa ensin tutustua sivustoon kunnolla, ja esimerkiksi kokeilla pelejä ilmaiseksi. Tärkeintä loton pelaamisessa on luotettavan toimijan löytäminen, jolla pääpotin osuessa kohdalle ei eteen varmasti tule maksuvaikeuksia. Pohjoismaiset toimitsijat ovat vahvasti esillä, kuten kasinobisneksessä yleensäkin, ja ne ovat varmasti suomalaisille pelaajille kaikkien helpoimpia kohteita pelaamiseen. Helppo rahaliikenne sekä asianmukaisesti suojatut yhteydet ovat tärkeitä, ja parhaan kuvan näistä saat ottamalla yksinkertaisesti yhteyttä sivuston ylläpitoon. Mikäli lotto on sinulle mieleinen peli, kannattaa siirtyä internetin kautta pelaamiseen, sillä tarjonta on huomattavasti paikallista kioskia laajempaa ja parempaa.